eli…
Viime viikonloppuna törmäsin somessa useisiin kirjoituksiin aiheesta plussamuoti. Teki mieli siltä istumalta kirjoittaa blogikirjoitus , mutta ajattelin sitten kuitenkin, että hold your horses ja niinpä olen nyt viikon aikana keskustellut ja makustellut asiaa ystävieni ja Excuse My BonBonin mallimestarin kanssa ja tässä otan aiheeseen kantaa suunnittelijan näkökulmasta.
Hanna Sumari kirjoitti 23.10.2016 blogitekstin ”Isot tytöt vaatekaupassa ja mediassa”. Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan, että mitkä ihmeen ISOT TYTÖT??!! Tyttö on lapsi ja kouluikäinen. Pitäisikö koon 32 käyttäjä etsiä vaatteitaan Pienten tyttöjen –osastolta? Ymmärrän kyllä mitä tällä kategorisoinnilla haetaan kauppiaiden puolella. Se on tehty helpottamaan kuluttajien ostotapahtumaa ja säästämään heidän aikaansa. Voisin lainata tässä Freudia sanomalla, että joskus sikari on vain sikari eli eri kokojen otsikointi liikkeissä EI ole kettuilua asiakkaille.
Hanna Sumari kysyy myös, että miksi vaatekoot ylipäätään eivät vain jatku tarpeeksi pitkälle? Tähän kysymykseen törmää jatkuvasti ja on ongelmallinen valmistajalle. Mitoitukset eivät ole kaikilla merkeillä samoja, vaan siihen vaikuttaa myös maantieteellinen sijainti. Aasialainen mitoitus sopii aasialaiselle vartalolle ja eteläeurooppalainen mitoitus on erilainen kuin meidän käyttämämme pohjoiseurooppalainen/pohjoismainen mitoitus. Ihmisillä on kulttuuriperimästään johtuen erilaiset vartalotyypit, mutta eiväthän kaikki espanjalaisetkaan ole samasta muotista tehtyjä ja tämä tietenkin luo omat haasteensa vaatevalmistajille. Eivät koon 38 vaatteetkaan istu kaikille sen koon käyttäjille. Puhumattakaan vaatemausta. Enhän minäkään voi olettaa, että kaikki koon 40-54 käyttäjät haluaisivat pukeutua minun merkkini vaatteisiin. Pitäisi olla yksinkertaisesti enemmän suunnittelijoita, jotka kohdistaisivat omat tuotemerkit erilaisille vartaloille.
Vartalotyyppi, pituus yms. vaikuttavat siihen, kenen valmistajan tai minkä merkin mallistoista löytyy omalle vartalotyypille se sopivin vaate. Tarjontaa vain sattuu olemaan huomattavasti enemmän välillä 36-42, kuin siitä ylöspäin. Jos kyseessä on ns. perus T-paita, on siitä toki helpompi sarjoa vaikka kuinka monta eri kokoa, mutta heti, kun vaatteessa on muotoa tai laskoksia tms. sitä ei voi vain automaattisesti ”suurentaa”, koska silloin vaatteen mittasuhteet muuttuvat. Kun aletaan tehdä suunnitelmasta vaatetta, pitää ensin tehdä kaava, joka sitten sarjotaan eri kokoihin. Esimerkiksi Excuse My BonBonin kokolajitelma alkaa pääasiallisesti koosta 40-42 ja päättyy kokoon 52-54. Kaksoiskoot on otettu käyttöön sen takia, että tällöin niissä on enemmän väljyyttä.
Kaavoituksessa ja mitoituksessa on otettava tarkasti huomioon eri asioita, kun mittasuhteet muuttuvat isompiin kokoihin mennessä, eivätkä monetkaan valmistajat ole tähän varautuneet. Eli missä kohtaa on leikkaus esimerkiksi koossa 44-46, mutta mihin se sijoittuu koossa 52-54. Excuse My BonBonin mallistosta löytyy Paola –mekko, jossa leikkaus on juuri vyötärön kohdalla. Tämä malli on suunniteltu tiimalasivartaloa silmällä pitäen eli hänelle, jolta löytyy kurvikkuutta ylä – ja alaosasta. Keskivartalon kohdalla oleva leikkaus on kuitenkin melko rajoittava ja niinpä viime keväänä mallistoon tuli Daniela –mekko, jossa leikkausta oli nostettu ylöspäin. Tämän mekon siluetti on ollut erityisen imarteleva monelle eri vartalotyypille ja on luonut illuusion kapeammasta vyötäröstä. Kevään Daniela oli valmistettu puuvillasta, eikä siinä ollut joustoa ollenkaan, mutta nyt syksyyn teimme Heidi –mekon, jossa on täysin sama siluetti, mutta on armollisempi joustavassa materiaalissa. Eli tällä yritän sanoa sitä, että kaikki malliston vaatteet Excuse My BonBonilla (tai muillakaan merkeillä) eivät välttämättä ole juuri sille omalle vartalotyypille sopivia. Tähän vaikuttavat myös erittäin vahvasti materiaali tai vaatteen käyttötarkoitus mihin se on suunniteltu.
Raakel Lignell kertoi 23.10.2016 omassa blogikirjoituksessaan ”Kuka suostuu myymään pullukalle?”, että hänellä käytössä olevat vaatteet ovat eri kokoja. Niinpä! On erittäin yleistä, että yläosa on eri kokoa kuin alaosa vartalosta ja on harvinaista, että voi ostaa kaikilta merkeiltä yhtä ja samaa kokoa. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin se riippuu aivan siitä mittataulukosta mitä kulloinenkin merkki käyttää. Kyse ei ole siis siitä, että koot erityisemmin ”heittelisivät” eri merkeillä.
Glorian päätoimittaja Saila-Mari Kohtala valitti 28.9.2016, kuinka he eivät yksinkertaisesti löydä muodokkaammille malleille kuvausvaatteita. Excuse My BonBonin mallikoko on aina ollut 44-46 (ja olemme tehneet tämän myös tiettäväksi lähettämällä Glorialle lehdistötiedotteita uuden malliston ilmestyessä) ja emme todellakaan ole ainoa merkki tässä suhteessa. Tätä valottaa blogi -kirjoituksessaan myös Elsa Heiko (Oi mutsi mutsi). Kohtala mainitsee myös, että pienikokoiset vaatteet pysyvät myös henkareissa ryhdikkäämmän näköisenä kuin suuret koot. Noh, voin tässä paljastaa salaisuuden…vaateripustimiakin löytyy eri kokoisina ja mallisina. Totta on kuitenkin se, että isompia kokoja on kalliimpaa valmistaa kuin ns. standardikokoja. Vaatteen valmistus on pitkä prosessi, jossa eri työvaiheet maksavat ja se, että tehtäisiin vaatteita isompiin kokoihinkin, tekee myös lisäkustannuksia ja tämä on myös yksi syy siihen, miksi eri tuotemerkit profiloituvat valmistamaan vaatteita oman kokolajitelman mukaan. Jos vaatemerkillä on omat kivijalkamyymälät, niin usein tuotteita tehdään vain rajallinen kokolajitelma, jotta valikoima ei näyttäisi siltä, että samaa tuotetta on paljon. Myös se, että on laaja kokolajitelma, voi johtaa siihen, että hajakokoja jää myymättä. Myyjillä (jotka työskentelevät kivijalkamyymälöissä)on iso merkitys siihen, mitkä vaatteet/koot myyvät. Esimerkiksi eräällä suomalaisella merkillä yritettiin tehdä plusmallistoa, mutta omien kivijalkamyymälöiden henkilökunta ei ollut niistä innostuneita, joten tuotteita ei esitelty asiakkaille ja ne jopa piilotettiin takahuoneeseen. Itse olen kokenut tämän myös. Kun menin jälleenmyyjältä kysymään myyntejä tuotteistani, niin kaikki housut oli kaik yhes koos yhdellä ja ainoalla metallihenkarilla ja tunikat löytyivät takahuoneesta. Joten se niistä myynneistä.
Yksi keskustelua herättänyt asia on ollut myös musta väri. Miksi sitä tarjotaan niin paljon plusmallistoissa? Se nyt vaan on myyvin väri. Kerroin aiemmin blogissani, että olin ensimmäisestä mallistosta suunnitellut aika paljon värikkäämpää, mutta kohderyhmää haastatellessani, nousi musta ylivoimaiseksi suosikiksi. Uusien trendivärien tai räväkämpien kuosien tuominen mallistoon on erittäin riskiä pienelle yrittäjälle eli tästä syystä mustan rinnalle saattaa joskus jopa tulla Anssi Kelan mainostamaa räikeän harmaata. Ja sitten ne teltat. Aina niitä telttoja pullukoille. Miksi??? Excuse My BonBonin hittituotteet ovat olleet Lina-leggingsit (tiukat leggings -tyyppiset housut), loppuunmyyty Gaby -mekko (mekko, jossa on vyö ja joka on vartaloa myötä siluetiltaan) sekä A -linjaiset tunikat . Tämä kertoo ainakin minulle sen, että on ihmisiä, jotka haluavat pukeutua vartaloa enemmän myötäileviin vaatteisiin ja sitten taas niitä, jotka nauttivat siitä, että vartalon ympärillä hulmuaa enemmän. Ja sen mukaan olemme yrittäneet suunnitella Excuse My BonBon -merkille vaatteita ja jos olis valtaa niin kuin on mieli, niin totta hemmetissä tekisimme kaikille kaikkea.
Keskustelu aiheesta ei ole rajoittunut vain Suomen rajojen sisäpuolelle, vaan itse Tim ”Muodin huipulle” Gunn on ottanut kantaa asiaan kolumnissaan 8.9.2016 Washington Post –sanomalehdessä. Tim Gunn on ollut entisessä elämässään mm. amerikkalaisen naistenvaateketjun, Liz Claibornin, luova johtaja. Jo tuolloin hän kentällä liikkuessaan sai kuulla kommentteja, kuinka suunnittelijat eivät kiinnostu vaatettamaan pluskoon naisia. Itse olin kieltämättä yllättynyt Tim Gunnin sanoista, koska en ole missään nähnyt niin paljon tarjontaa plusmallistoissa kuin juuri amerikkalaisilla vaatevalmistajilla. Toki Yhdysvalloissa on 100 miljoonaa pluskokoista naista, joten tarjonnankin pitää olla melkoisen laaja, jotta kaikki löytäisivät vaatteet juuri oman mieltymyksensä ja tyylinsä mukaan. Tim Gunn on keskustellut asiasta monen eri suunnittelijan sekä kauppiaan kanssa ja vastaus on aina sama: Ei kiinnosta. Vaatteet eivät näytä samalta kuin hoikan päällä. Pluskokoiset naiset on hankalia vaatettaa. Kyse on siis ikivanhoista tottumuksista, joihin olemme tuudittautuneet muotimaailmassa ja niitä ei yksi Ashley Graham edes Yhdysvalloissa muuta. Valitettavasti.
Mutta olenpa noissa pop upeissa törmännyt siihenkin, että koon 36 nainen on tullut pläräämään vaatteita ja olen joutunut toteamaan, että meillä lähtee koot 40 ylöspäin ja se pettymys asiakkaan kasvoilla, eikö teillä ole pienempiä kokoja ollenkaan? Että näinkin päin voi olla.
Pluskoon vaatteissa on erityisen tärkeää siluetti, mittasuhteet ja istuvuus, riippumatta vaatteen koosta tai muodosta. Tuote pitää suunnitella AINA pluskokoa ajatellen, eikä vain suurentaa jotain yksittäistä tuotetta. Allekirjoitan täysin Tim Gunnin toteamuksen siitä, että jokainen nainen koosta riippumatta voi näyttää hyvältä, jos heille vain annetaan tarpeeksi vaihtoehtoja. Excuse My BonBon yrittää omalta osaltaan auttaa tässä, mutta vielä ollaan alkumatkassa ja siinä tarvitsen teidän apuanne, bonbon –asiakkaat. Mitä te haluatte?